Viikon edestä vilinää

Moro moro!

Niin siinä on taas käynyt että viime päivityksestä on jo yli viikko kulunut. Ei sillä että mitään tiukkaa aikataulua olisin koskaan kuvitellutkaan, voihan vähä kirjoittelu merkitä yleisen laiskuuden lisäksi kiireistä lomaviikkoakin, mutta ajan mittaan muistot haalistuvat ja kokonaisen viikon tapahtumia on muutenkin raskasta kirjoittaa yhdessä illassa.

Viime keskiviikkona oli tarkoitus onnistuakin lähtemään Tokion valtavalle tukkukalatorille pyörimään Juanin ja Tobenin kanssa. Onnistuimme lähtemään, ja saapumaan myöskin paikalle: vastassa meitä odotti hiljainen torialue ja lähiympäristön pari hassua auki olevaa kalapaikkaa. Niistä osattiin sanoa että keskiviikkona on tori kiinni. Että näin. Painuttiinkin sitten takaisin hostellille ja ehdittiin vielä ouol kahdeksaksi nukkumaan. Pienten torkkujen jälkeen Juan lähti käväisemään jossain minulle turhan kaukana Tokion ulkopuolella, Toben jäi selvittelemään työasioita, ja minä lähdin matkaoppaani Japani-passin ohjeilla suuntaamaan Ginzan ökykauppojen ja -kauppakeskuksien sekaan. Samalla reissulla tuli myöskin pyörittyä Keisarin palatsin itäisessä puutarhassa (ei juuri edes näköyhteyttä palatsiin). Illalla lainattiin Tobenin kanssa kitarat hostellin respalta, ja soiteltiin kukin sitä sun tätä.

Torstaina suoritimme tutulla kokoonpanolla vielä yhden iskun kalatorille puoli kaheksan aikaan. Tulos oli, ikävä kyllä, jälleen yllätävä: tori oli kyllä auki,  mutta itse pääalueelle ei meitä turisteja päästettäisi ennen klo 9. Tämän todettuaan löi vartija käteemme lapun, jossa monella kielellä lueteltiin torin säännöt turisteille. Tästä menettelystä oli opaskirjani ollut eri mieltä, mutta minkäs teet. Paikka ei tosiaankaan ollut vain jokin nähtävyys, vaan Tokion suurin kalatukkutori, jossa väkrä riittääbja trukkien nopeudet ovat korkeat. Vetäydyimme siis odottelemaan alueen aukeamista ja nauttimaan aivan mahtavaa sushia läheiseen alan ravintolaan. Kiire meillä ei ollut, ainoa kelloon sidottu tapahtuma olisi ollut klo 5-6, jolloin huutokaupattiin valtavan kokoisia tonnikaloja: tätä varten olisi kuitenkin pitänyt ilmottautua etukäteen edellisenä päivänä 60 spectaattorin kiintiöön, mistä emme olisi olleet tietoisia, ja kaiken kukkuraksi herätä siihen neljän pintaan. Kävimme siis rauhassa läpi valtavaa kalatoria ja sen anteja. Tonnikaloista ainoa havaintoni tässä myöhäisessä vaiheessa oli irti leikattu pölynimurin kokoinen pää ja kauempana vilahtanut teinin kokoinen ruho. Vierailun jälkeen vetäydyimme taas hostellille torkkumaan, mutta vaikka muut lähtivätkin ajan myötä omiin seikkailuihinsa, olin minä ollut jo sushipaikassa istuessamme kehnovointinen taas vaihteeksi, joten näin hostellille olelemaan. Löhöäminen on mukavuudestaan huolimatta tehotonta puuhaa reissaamisessa, mutta en halunnut kuitenkaan pahentaa oloani, sillä seuraavana päivänä lähtisin kaupungiĺle soittokuntakavereitteni kanssa.

Ellen väärin muista, onnistuin tuona yönä nukkumaan+torkkumaan aivan käsittämättömän määrän tunteja edellisen päivän rokulista huolimatta, mistä seurasi se että nousin, siistiydyin, silitin ja puin päälleni parhaani (suorat housut ja kauluspaidan, japanilaiset pukeutuvat minusta poiketen kohtalaisen hyvin vapaa-ajallaan joten olin varannut tämän setin ihan tätä varten  (mukana oli myös pikkutakki, mutta lämpötila ja kosteus tekivät sen käyttämisestä mahdotonta)) ja lähdin tapaamaan vanhoja tuttuja ilta seitsemäksi Ikebukuroon. Hauskaa oli, ja olen Sawano-sanille, Ogi-sanille sekä Hojo-sanille erittäin kiitollinen ensimmäisistä izakaya -mallisista ravintolakokemuksistani. N. 20 eurolla sai yksi nuppi syödä ja juoda niin paljon kuin jaksoi. Pöytä olikin koko ajan ääriään myöten täynnä ties mitä, sashimista ja tempurasta aina soba-nuudeleihin asti, ja olutta ja sakea piisasi. Olin laatinut listan japanilaisista ruuista, joita tahtoisin kokeilla, ja yhdessä illassa sain kaiketi noin reilusta tusinasta 6 tai 7 yliviivattua. Kahdessa paikassa ehdittiin istua, kun jo alkoikin olemaan viimeisten metrojen aika.

Seuraava päivä meni samanhenkisissä merkeissä, sillä saman soittokunnan toinen porukka halusi käydä päivällistämässä kanssani. Tätä ennen toivotin Tobenille hyvää jatkoa, hän vaihtoi hostellia töiden toivossa, ja kävin pyörähtämässä Juanin kanssa Tokyo National Museumissa, jonka oikeastaan juoksimme läpi oman siinä vaiheessa tiukan aikatauluni vuoksi. Juan lähti taas käymään jossain kaukana ja minä tapasin taas tuttuja. Jälleen pääsin parillakympillä ahtamaan iteeni täyteen, mutta tällä kertaa kyseessä ei ollut izakaya -ravintola, joissa istuttiin iltaa: tässä paikassa tarjoiltiin okonomiyakia, eräänlaista munakasta jonka sisältö voi olla mitä haluaakaan, jonka pääsi itse paistamaan pöydän keskelle upotetulla pannulla. Annoin tosin porukan osaavimman hoitaa paistamisen pääasiassa, itse keskityin syömiseen ja tarvittaessa aineskippojen sekoittamiseen. Sinä päivänä ahdoin itseni aivan absoluuttisen täyteen okonomiyakia sekä samanhenkistä monjaa, joka muistutti maultaan kaalilaatikkoa. Kiitokset ystävilleni jälleen kokemuksesta, jota en olisi yksin löytänyt tai uskaltanut kokeilla!

Lähdimme sinä lauantai-iltana kaikki kuitenkin kohtuullisen aikaisin nukkumaan, sillä seuraavana päivänä olisi konsertti. Niin, ja unohdinko mainita, että Ogi oli edellisenä iltana ojentanut minulle lipun muuten loppuunmyytyyn soittokunnan konserttiin? (Tai siis loppuunvarattuun, soittokunnan konsertit ovat ilmaisia.) Vaikka nukuinkin heikosti, suunnistin kuitenkin ajoissa paikalle tavatakseni koko bändin bäckstagella. Heti bäkkärin ovien jälkeen tapasinkin johtohahmon, itse eversti Takeda-sanin, soittokunnan pomon ja kapellimestarin. Ehdimme vaihtaa muutaman sanan kun hän lähti valmistelemaan konserttia, ja minä porhalsin soittajien suuntaan. Löysinkin heidät pienellä avustuksella, morjenstin ja annoin pienet pohjolan tuliaiseni (muumi-karkkiaskeja), toivotin onnea konserttiin ja suuntasin istumapaikalleni parvella. Paikkani oli Ogin, soittokunnan tulkin, vieressä, ja hän osasi kertoa että parvella istuivat pääasiassa soittokunnan kutsuvieraat, eli pitkä liuta majureja ja everstejä, sekä tietysti minä, kamala pitkä ja oudonnäköinen ulkomaalainen, lähestulkoon ainoa ei-paikallinen koko valtavassa salissa. Onneksi istuin viimeisessä rivissä, enkä peittänyt kenenkään näkökenttää. Konsertti oli mahtava, 40 min kahdessa osassa, joista jälkimmäisen aikana Takeda-san vastaanotti jonkinsortin kunniakirjan amerikkalaiselta kapellimestariyhdistykseltä tai vastaavalta. Viimeiseksi kiitin vielä nopeasti Ogia ja Sawano-sania lipuista, ja valuin ihmismassan mukana ulos ja metroasemalle. Hostellilla keskityin suunnittelemaan tulevaa, ja siinä se sunnuntai kuluikin.

Maanantaina Juan löi tietä ja lähti tapaamaan mahdollisia sukulaisiaan jonnekkin kauas pariksi päiväksi, jonka jälkeen hän suuntaisi kotiin Meksikoon. Itse olin päättänyt vielä käydä kokemassa vielä yhden tärkeän nähtävyyden Tokiossa, ja aikaisin tiistaina suunnata kohti pohjoista Hokkaidoa. Morjenstin siis Juanin matkaan, ostin vielä ennen check out -aikarajaa yhden yön lisää, ja seuranani pari päivää sitten hostelliin saapunut Britney suuntasimme kohti tärkeää nähtävyyttä: Tokyo Towerin "One Piece" -museota. Kyseessä on siis yksi tällä hetkellä maailman suosituimmista manga-sarjakuvista, joka on ilmestynyt viikottain japanilaisessa sarjakuvalehdessä jo vuodesta -97 ja Suomessa pokkareina vuodesta 2005 lähtien, ja jota olen siis pienestä pitäen seurannut. Tosin pikemminkin kuin museo, jollaiseksi sitä joku hostellissa oli sitä mainostanut, oli kyseessä teemapuisto, joka oli rakennettu Tokyo Towerin kolmeen pohjakerrokseen, sisältäen kummitustalon, ammuntaa ja muita pelejä, peililabyrintin, pienen lyhytelokuvan sekä aivan mahtavan laadukkaan live-esityksen. Mahtava reissu! Jälkeenpäin pyörin Britneyn seurana tämän ostaessa tuliaisia, ja samalla metsästin vielä vähän Kuninkaan paluu -dvdtä. Britney osasi sen verran hyvin japania, että osasi lopulta kolmannessa paikassa saada selkoa tilanteeseen: LotRin viimeisen osan tuotanto on kokonaan lopetettu Japanissa. Järkyttyneinä palasimme hostellille ja katsoimme pari ihan tavallista leffaa lohdutukseksi.

Eilen tiistaina lähdin sitten lopulta mahtavasta hostellista, Tokyo Hostellista, jossa olin ehtinyt viettää jo reilusti yli viikon. Britney lähtisi samana päivänä kotiin, joten toivotin hyvää kotimatkaa ja lähdin lopultakin lunastamaan Japan Railway Passiani suunnatakseni kohti Hokkaidoa, ja toivottavasti hieman viileämpiä oloja. Saatuani passini odottelin asemalla vajaan tunnin, ja hyppäsin sitten luotijuna Hayabusaan, josta jouduin tosin vaihtamaan puolimatkassa hitaampaan junaan. Junassa olisi ollut kätevää kirjoittaa tämä päivitys, mutta päädyin nukkumaan koko matkan. Viime iltana leffoja oli ollut nimittäin kolme, ja niissä mennyt koko yö.

Tiistai-iltana saavuin lopulta Sapporoon, Hokkaidon suurimpaan kaupunkiin, ja raahasin itseni hostelliin nukkuakseni lisää. Hinta on kohdallaan, ja olot ovat ovat hyvät: Khaosan Sapporo on iso ja siisti hostelli, joka tuntuu minulle alkuun laitosmaisen järjestelmälliseltä (vaikkei kotiintuloaikaa onneksi ole) mutta on Britneyn kokemusten mukaa  mukava ja porukkaan tutustuu helposti. Aloitin kirjoittamisen jo illalla, mutta sammahdin jo kalatorihöpötyksen kohdalla yllättäen huolimatta siitä että nukuin koko päivän, ja nyt makoilen vielä sängyssäni näin keskiviikon puolella viiimeistelemässä jorinaani. Kunhan nyt pääsen ylös sängystäni kellon jo uhkaavasti lähestyessä kahta, lähden kokemaan Sapporon ihmeitä ja miettimään, mitä täällä pitäisikään tehdä.

Hyvää alkavaa heinäkuuta, ja muistakaa, että kirjoitan tämän kaiken tabletilla, ja olen ikävä kyllä liian laiska oikolukemaan tekstiäni, joten kirjoitusvirheet ovat hyvin mahdollisia. Tsau!

-Tapsa

Juhannusflunssaa ja turisteilua

Terve!

Juhannus tuli ja meni, omalta osaltani pääasiassa muiden juhannustoivotuksia ja kuvia ihmetellen. Pakko myöntää, että vaikka ei ihan koti-ikävä iskenytkään, olisin tuolloin mieluusti ollut siellä kotipuolessa riehumassa kuin sadekautisessa Japanissa sairastamassa! Flunssa, tai matkaväsymys tai  ikä ikinä heikkous iski aatonaattona, enkä saanut pariin yöhön unta kuin vasta aamutuimaan. En noina kahtena päivänä sitten paljoa tehnytkään, ensimmäisenä kävin hortoilemassa eläintarhassa ja näkemässä elämäni ensimmäisen pandan (ja eläimistä uljaimman, tapiirin), ja toisen päivän omistin hostellin vaihdolle ja tervehtymiselle. Edellinen hostelli oli hyvinkin mainio, mutta viikonlopuksi jo täyteen varattu.

Vaikka vaihdoinkin pakosta, on uusi asuinpakkani paljon edelistä parempi: voisi jopa väittää että reissuhistoriani parhain, ainakin olohuoneen varustuksen puolesta. Sohvien ja tv:n lisäksi löytyy pleikkari, varmaan toistasataa leffaa, jalkahieromatuoli ja kahvikone. Kuten olen muilta kuullut ja netistä lukenut, on keittiökin hyvin varustettu Japanin hostellien tasoon nähden, täälläpäin kun monissa paikoissa se ei ole juuri pesuallasta ja mikroa kummempi. Asuintilat ovat mukavat, hinta kohdallaan ja henkilökunta mukavaa. Viettänen täällä vielä kuluvan viikon, jonka jälkeen jatkanen matkaa Tokion ulkopuolelle.

Mukavaan reissuväkeenkin on ehtinyt tutustua. Kiersimme eilen kolmen ranskalaisen opiskelijan ja meksikolaisen kaverini Josen kanssa Tokiota, Harajukun kautta Shibuyaan ja sieltä Roppongi Hillsin näköalatasanteelle. Harajukussa oli tarkoitus ihmetellä puistossa pyöriviä cosplayaajia ja muita kaikenkarvaisia esiintyjiä, mutta myöhäisen ajoituksemme ja sateisen sään vuoksi jäi kokemus tosi laihaksi, ja kävimmekin ihmettelemässä läheistä temppeliä kun cosplayereitä näkynyt missään. Törmäsimme kyllä "Côté d'Ivoire and Japan friendship day" -tapahtumaan, jossa tuli tanssittua kymmenien japanilaisten joukossa ulkolaisen tanssiryhmän ja opettajan ohjeiden mukaan latinotansseja! Jatkoimme tästä matkaa  Shibuyaan, jossa koimme valtavia ihmismassoja, näimme Hachiko-koiran patsaan ja istuimme istuimme levähtämää  kahvillaan, jossa tupaikoitiin sisätiloissa. Viimeiseksi kävimme vielä ihailemassa näköaloja Roppongi Hillsin pilvenpiittäjän näköalatasanteella, joka oli hieman halvempi ja hieman paremmin tavoitettavissa kuin perinteinen pällistelytorni Tokyo Tower.

Tänään lähdimme Josen ja australialaisen Tobenin kanssa etsimään hostellin elokuvavalikoiman jatkoksi Kuninkaan Paluuta, sillä kaksi edellistä LotRia oli jo ehditty katsoa kahtena edellisenä iltana, mutta kolmatta ei löytynytkään hostellin hyllyistä. Sen paremmin ei sitä näkynyt kaupoissakaan: viides tai kuudes myyjä osasi kertoa, että meneillään on jonkinlainen levitysoikeusjupakka, joka jostain syystä vaikuttaa yli kymmenen vuotta vanhaan leffaan. Tämän pettymyksen päälle etsimme vielä kävimme museon, joka olikin korjausten vuoksi suljettu. Toben kuitenkin pelasti päivän ohjaamalla meidät valtavalle Tokyo Domen vuoristoradalle keskellä kaupunkia, jonka kyydissä unohtui väsymys ja kaikki muukin. Höykytyksen jälkeen nautimme sushibaarista, pällistelin itsekseni Muumi-kahvilaa (muumit eivät ole juttu Ausseissa sen enempää kuin Meksikossakaan) ja suuntasimme hostellille Tobenin kanssa kun Juan jatkoi kiertelyä. Toben lähti pian illastamaan kaverin kanssa ja minä jäin kirjoittamaan tekstiäni ja nauttimaan netin katselupalveluiden kautta Sormusten herra -trilogian päätöksestä.

Reissu on ollut hyvin jees ja rento tähän asti: ruoka on sen verran halpaa että ulkona voi syödä lähes jatkuvasti, metrolla pääsee liikkumaa  kätevästi ja näkemistä riittää. Näinhän tämä loma etenee, rauhallisesti.

Mutta koitan nyt nukkua, taisin nimittäin juuri sopia Josen kanssa että heräämme viideltä aamulla ehtiäksemme ihmettelemään kalatorin vilinää. Siis neljän ja puolen tunnin päästä.

Se siitä rauhallisuudesta kai sitten. Hyvää keskikesää!

~Tapsa

Perillepääsemistä ja yhteysongelmia

(EDIT: Sössin, tämä teksti kirjoitettiin ja julkaistiin 18.6, mutta joutui jälkimuokkailussa vahingossa väärän paikkaan. Hups!)

Jou!

Ensimmäinen kokonainen päivä Japanissa on takanapäin. Jetlagin ansiosta tuli herättyä vasta puol kolmelta päivällä - mentyäni siis kahdeksan aikaan nukkumaan. Mutta ehti siinä vielä jonkin verran käppäillä ja järjestää asioitaan. (Kommentointi on muuten Avoin nyt sen vaihdettuani, joten voit kirjoittaa nyt kommentteja ilman mitään tunnuksia.)

Lensin Japaniin Frankfurtin kautta, ja lennot kestivät yhteensä 14h. Kaikki sujui mukavasti ja ilman erityisiä ihmetyksiä. Ainoa mainittava asia oli Frankfurtissa tuloportilla vastassa ollut Japan Airlinesin lentoemäntä, joka oli tullut minua vastaan: Boarding lennolleni Japaniin alkaisi kuulemma näinä hetkinä, joten hänet oli lähetetty ohjaamaan minut suorinta reittiä lähtöportille viivästymisien välttämiseksi. Lentoni oli kyllä saapunut ajallaan, mutta tulevaisuudessa olen tarkempi valikoidessani vaihdollisia lentoja netin kautta ja varaan vaihtoon tarpeeksi aikaa.

Saavuttuani Naritan lentokentälle odotin vielä jonkin aikaa tuttavaani, sotilassoittokunnan tulkkia, joka oli luvannut tulla minua vastaan kentälle suoraan töistä. Odottelun aikana sain ensiaavistukset tulevista ongelmista: tarjolla ei vaikuttanut olevan prepaid sim-kortteja, jotka sisältäisivät puheluita tai viestejä. Erikoista. Siinä tilanteessa tarjolla olleet vuokrakortit reilun 300€ pantteineen tuntuivat myöskin liialta, joten päätin etsiä ratkaisua kaupungista, kunhan sinne pääsisin.

Kaverini Ogi saapuikin pian episodieni jälkeen ja hän auttoi rättiväsynyttä itseäni hankkimaan itselleni sähköisen matkakortin, jolla pääsin junaan kohti Tokiota. Päästyämme perille onnistuimme kuin onnistuimmekin löytämään hostellini Uenon lähistöllä Ogin kännykän avulla. Kirjasin itseni sisään ja heitin tavarat huoneeseeni, jonka jälkeen löysin itsestäni voimia käydä vielä syömässä saattajani kanssa, olihan kello vasta kuusi illalla. Ogi ohjasi meidät hänellekin uuteen mutta kuulemma kehuttuun paikkaan, jossa söimme sashimia ja jonkinsortin lihaa. Tämän jälkeen Ogi lupautui vielä jo pimeäksi vaihtuneessa illassa auttamaan minua sim-korttini kanssa.

Tulos oli minulle shokeeraava. Japanissa ei selvästikkään missään myydä prepaid-kortteja, joilla saisi mitään muuta kuin dataa. Ongelmia kuulemma vain lisää se, että käytössäni on Lumia: Windows Phone on myyjien mukaan ongelmallinen, eikä sim välttämättä edes toimisi siinä. Ogin keskusteltua myyjien kanssa hän tulee siihen tulokseen, että on kenties parasta vain ostaa käytetty puhelin ja käyttää sitä. Poistun siis kaupasta tyhjin käsin etsiäkseni vaihtoehtoa huomenna. Toivotan myös ystävälleni hyvät yöt, tapaisimme reilun viikon päästä muun soittokunnan kera.

Nukuttuani rauhalliset 18 tuntia heräsin siivoajan koputteluun, ja päätin lopulta nousta ja lähteä reissuun. Suunnistin Akihabaraan, Tokion elektroniikan keskukseen tai "Electronic City Akihabara", kuten eräs opaste sanoi. En suostunut uskomaan, että tilanteeni olisi niin huono kuin väitettiin, joten yritin vielä löytää sopivaa sim-korttia: tuloksetta. Viim Jou!

Ensimmäinen kokonainen päivä Japanissa on takanapäin. Jetlagin ansiosta tuli herättyä vasta puol kolmelta päivällä - mentyäni siis kahdeksan aikaan nukkumaan. Mutta ehti siinä vielä jonkin verran käppäillä ja järjestää asioitaan. (Kommentointi on muuten Avoin nyt sen vaihdettuani, joten voit kirjoittaa nyt kommentteja ilman mitään tunnuksia.)

Lensin Japaniin Frankfurtin kautta, ja lennot kestivät yhteensä 14h. Kaikki sujui mukavasti ja ilman erityisiä ihmetyksiä. Ainoa mainittava asia oli Frankfurtissa tuloportilla vastassa ollut Japan Airlinesin lentoemäntä, joka oli tullut minua vastaan: Boarding lennolleni Japaniin alkaisi kuulemma näinä hetkinä, joten hänet oli lähetetty ohjaamaan minut suorinta reittiä lähtöportille viivästymisien välttämiseksi. Lentoni oli kyllä saapunut ajallaan, mutta tulevaisuudessa olen tarkempi valikoidessani vaihdollisia lentoja netin kautta ja varaan vaihtoon tarpeeksi aikaa.

Saavuttuani Naritan lentokentälle odotin vielä jonkin aikaa tuttavaani, sotilassoittokunnan tulkkia, joka oli luvannut tulla minua vastaan kentälle suoraan töistä. Odottelun aikana sain ensiaavistukset tulevista ongelmista: tarjolla ei vaikuttanut olevan prepaid sim-kortteja, jotka sisältäisivät puheluita tai viestejä. Erikoista. Siinä tilanteessa tarjolla olleet vuokrakortit reilun 300€ pantteineen tuntuivat myöskin liialta, joten päätin etsiä ratkaisua kaupungista, kunhan sinne pääsisin.

Kaverini Ogi saapuikin pian episodieni jälkeen ja hän auttoi rättiväsynyttä itseäni hankkimaan itselleni sähköisen matkakortin, jolla pääsin junaan kohti Tokiota. Päästyämme perille onnistuimme kuin onnistuimmekin löytämään hostellini Uenon lähistöllä Ogin kännykän avulla. Kirjasin itseni sisään ja heitin tavarat huoneeseeni, jonka jälkeen löysin itsestäni voimia käydä vielä syömässä saattajani kanssa, olihan kello vasta kuusi illalla. Ogi ohjasi meidät hänellekin uuteen mutta kuulemma kehuttuun paikkaan, jossa söimme sashimia ja jonkinsortin lihaa. Tämän jälkeen Ogi lupautui vielä jo pimeäksi vaihtuneessa illassa auttamaan minua sim-korttini kanssa.

Tulos oli minulle shokeeraava. Japanissa ei selvästikkään missään myydä prepaid-kortteja, joilla saisi mitään muuta kuin dataa. Ongelmia kuulemma vain lisää se, että käytössäni on Lumia: Windows Phone on myyjien mukaan ongelmallinen, eikä sim välttämättä edes toimisi siinä. Ogin keskusteltua myyjien kanssa hän tulee siihen tulokseen, että on kenties parasta vain ostaa käytetty puhelin ja käyttää sitä. Poistun siis kaupasta tyhjin käsin etsiäkseni vaihtoehtoa huomenna. Toivotan myös ystävälleni hyvät yöt, tapaisimme reilun viikon päästä muun soittokunnan kera.

Nukuttuani rauhalliset 18 tuntia heräsin siivoajan koputteluun, ja päätin lopulta nousta ja lähteä reissuun. Suunnistin Akihabaraan, Tokion elektroniikan keskukseen tai "Electronic City Akihabara", kuten eräs opaste sanoi. En suostunut uskomaan, että tilanteeni olisi niin huono kuin väitettiin, joten yritin vielä löytää sopivaa sim-korttia: tuloksetta. Viimeisessä kaupassa, jossa jo lopulta valikoin halpaa käytettyä puhelinta, tilanne vain synkistyi: vaikka pystyinkin käyttämään hotellini wifiä ongelmitta, ei kuulemma ostamani puhelimen wifi hotspot toimisi omilla laitteillani. Tämä selitti sen, miksi edeltävänä päivänä olin kokeillut Ogin ylimääräistä tasku-wlania, mutta puhelimeni ei onnistunut yhdistämään siihen.

Joutuisin siis tämän mukaan ostamaan itselleni puhelimen, uuden ja hyvän tai käytetyn ja sellaisen kuin sattuu, tai tukeutumaan täysin hotellin ja internetkahviloiden wifeihin. Tässä hostellissa yhteys on ihanaa kyllä maksuton, mutta seuraavasta paikasta en tiedä ja eksyin jo kertaalleen, kun eilen illalla yritin löytää hostelille ilman Google Mapsia. Voisin kai myös matkata junalla vajaan tunnin kentälle ja vuokrata puhelimen, sillä täällä kaupungissa ei samaa palvelua selvästikkään ole saatavilla. Huhhuh.

Huomenna aioin vielä koettaa, josko prepaid simi toimisi kaikesta huolimatta omassa puhelimessani, ja jos ei, hankkinen vuokrapuhelimen tavalla tai toisella. Puhu siis lyhyesti, jos aiot soittaa minulle: roaming-hinnoilla maksan toistaiseksi niin soittamisesta kuin vastaamisesta 1.88€ per minuutti.

~Tapsa

Kaukomatka auringonnousuun

Moi vaan!

En tiedä kenelle asia on vanhaa tietoa ja kenelle yllätys, mutta aloitetaan nyt näin:

Meikä lähtee Japaniin! Kuudeksi viikoksi!

(Tai itse asiassa en mä minnekkään enään lähde: oon ollu Tokiossa jo Suomen aami seitsemästä asti!)

Äkkilähdöstä ei ole kysymys, on tätä jo helmikuusta asti suunniteltu. Kaikki lähti käyntii siitä, kun kaveri erehtyi hankkimaan mulle synttärilahjaksi Madventuresin kirjan "Uusi Kansainvälinen Seikkailijan Opas". Parhaimpia lahjoja koskaan. Sen kun sitten luin kahdessa illassa läpi, oli into taas syttynyt: vielä kerran pitää päästä reissuun!

Edellisestä kerrasta onkin jo puolitoista vuotta, ja siinä välissä on tehty kaikenlaista. Kotiuduttuani Down Underista Suomeen, siirryin odottamaan ihan toista kotiutumista armeijan vihreisiin. Sitä saikin vuoden odotella, niin hyvissä kuin huonoissa hommissa (kauheintahan armeijassa on se, kuinka nopeasti kaikki ikävät muistot laimenevat), jotka hoidettua siirryin vänrikkinä reserviin.

Tarkoituksena oli tästä eteenpäin puoli vuotta painaa duunia ja kerätä säästöjä opiskelun aloittamista varten, mutta niin kävi että suunnitelmiin tuli muutos ja rahoille uusi käyttötarkoitus. Ajoin siis vajaat viisi kuukautta taksia Kovaselle hiki hatussa ja tienasin itselleni matkakassaa, jota tietenkin edisti vanhempien luona asuminen ja ruokailu. Vuorot olivat pitkiä, eikä provikkapalkkaansa aina kannattanut laskea tuntiliksana, mutta työympäristön ja mahtavien kollegojen anisiosta työ oli erittäin miellyttävää, ja tulihan se matkakassakin helposti kasaamn loppujen lopuksi. Pyydän tässä kumminkin yleisesti anteeksi heikkoa tavoitettavuuttani ja intoa muihin tehtäviin ja tapaamisiin, työ otti ja vei mennessään!

Miksi Japani? Vaikka matkailu yleisesti ihan minne vaan taitaa olla verissä, Japaniin oli korkeasta hintatasosta huolimatta tällä kertaa erityinen hinku parista syystä. Kiinnostuin jo varhaisteininä japanilaisesta sarjakuvasta, mangasta, joka johti yleiseen kiinnostukseen Japanista ja sen omintakeisesta kulttuurista. Eksyinpä pari kertaa japanin kielen kursseillekkin, jotka tosin floppasin täydellisesti laiskuuttani. Jotain niistä kuitenkin jäi käteen, sillä viime kesänä pääsin osallistumaan Reserviupseerikoulun kautta viikon kestävään Hamina Tattooseen, sotilasmusiikkifestivaaliin, Japanin Itsepuolustusvoimien Keskussotilassoittokunnan yhteysupseerina eli yhteyshenkilönä (Englantia puhuva tulkki heillä oli onneksi omasta takaa). Ystävystyin tuon mahtavan ja kokemustentäyteisen viikon aikana  soittokuntapoppooseen eversteineen kaikkineen, ja heistä löytyykin toinen merkittävä syy visiittiini. Kun kerran tuttuja löytyy, niin miksipäs ei: olen ollut porukan tulkkiin yhteydessä sähköpostitse, ja hän lupasi tulla oikein kentälle vastaan.

Japani on Suomen kokoinen paikka, ja tarkoitus olisi käydä vähän kaikkialla. Kaksi viikkoa vietän valtavassa pääkaupungissa Tokiossa, toiset kaksi reissaan junapassilla ympäri Japania, ja lopun ajasta makoilen biitsillä Japanin eteläisimmällä saarella Okinawalla. Ainakin tällä suunnitelmalla lähdetään, katsotaan sitten miten käytännössä.

Että sellaista! Koska havaitsin juuri turvatarkastukseen jonotettuani, että videokamera unohtui kotiin latautumaan (mutta kameran jalka tuli kyllä mukaan...), tulee tämä blogi olemaan tärkein dokumentaatio tästä reissusta epätoivoisten instagram-kokeilujeni lisäksi. Neljän kuukauden Australianmatkaan ei tätä reissua voi verrata, ja blogin tarpeellisuuttakin näin lyhyelle reissulle tuli pohdittua, mutta onpahan nyt teillä muilla jotain mitä ihmetellä ja minun itse sitten vanhana lueskella.

Nähdään elokuussa!

-Tapsa